Niilo Nikunen - Alatalon viimeinen isäntä

Jääkö minun elämästäni mitään muistoja jälkipolville. Muistaako minua kukaan, jos muistaa niin miten?

Näin kysyi  Erkki Suomalaisen eno Niilo Nikunen minulta 2000-vuoden alussa.

Jäin ihan vakavissani miettimään hänen esittämäänsä  kysymystä.

Niilo oli naimaton, joten Alatalo jäisi ilman isäntää hänen kuoltuaan, se oli ainakin yksi fakta.

Kysymystä ajatellessani  eniten ehkä häntä huoletti, niin ainakin luulen, miten hän siirtää talon   yli 300 vuotiseen  historiaan oman muistitietonsa.

 

Olen tutkinut oman sukuni elämää ja sen tarinoita ja ajattelin  Laura Voutilaisen sanoin "Miks ei"  Niilon suku on vanhaa ja tarinoita piisaa muillekkin jaettavaksi. Siitä ja se sitten alkoi.

 

 

Tarinoiden keruu alkaa

 

Vaatihan tämän hiljaisen  ja vähän ujonkin miehen  lämmittely aikansa, mutta siitä se alkoi muistojen ylöskirjoittaminen, tarinoiden äänittäminen ja videointi.

 

Muistaakseni ensimmäinen ylöskirjaamani tarina oli  Niilon isästä Armaksesta ja Emil sedästä.

Miehet olivat tulleet reissultaan kotia kohti pienessä hiprakassa.

Kotioven avaaminen oli vähän arvelluttavaa sillä "pyyhkeitä" ruukasi tulla vaimoväeltä, niin Ainolta kuin Emilin vaimoltakin Ainilta ja se jos mikä oli käynyt pitemmän päälle miesten luonnolle.

Kotitiellä Emil jota Empuksi kutsuttiin oli sanonut topakasti,  että nyt kun mennään tupaan, pannaankin tällä kertaa ämmät pihalle.

"Sen teemme Emppu" oli Armas vastannut. Tästä lauseesta tuli sen aikainen hitti, joka kulki kylän raitilla suusta suuhun ja se muistetaan vieläkin.

 Kuinkas miesten sitten oli käynyt.  Uimintieltä  Alataloon oli matkaa noin 150 metriä. Suurin uho haihtui jo muutaman kymmenen mertin jälkeen, mutta se miesten puolustukseksi sanottakoon, että kyllä pojat ainakin meinas.

 

Se täytyy sanoa että ei ollut helppoa tämä Niilon muistojen ylöskirjaaminen.

Lemiläinen murre oli,  ja  on ihan ylivoimaista hämäläiselle nais eläjälle. Kun meillä sanotaan perunasta perna, niin lemiläinen sanoo potoatti.

Jos minulle sanottaisiin "hoa hiska" seison kun hoo moilanen. Mitä tekee lemiläinen,  hän hakee lusikan. 

 

Niilo saattoi sanoa minulle kerronnan tuoksinnassa pitkän rimpsun lemiläisiä lauseita ja  sanoja joihin pyysin hiki päässä  oikeinkirjoitus ohjeita.  Silloin tämä mies kimmastui ja hiiltyi ihan pystyyn. Kerran hän jopa asetti minun älykkyyteni kyseenalaiseksi kun en osannut kirjoittaa sanoja juuri niin kuin ne hän oli  ne  juuri sanonut.

Silloin oli aika pitää taukoa niin että tunteet ja keskustelun kipunat hiipuivat molemmin puolin. 

 

Marjatta Tuomisto 2017